Pakkoko on paras muusasi?

horse-654840_1920 (2)Vanhan kiinalaisen viisauden mukaan, ”kun ihmiset aikoinaan pyydystivät hevosia juosten, niin kaikki, jotka juoksivat, eivät varmasti saaneet hevosta kiinni. Mutta on myös varmaa, että jokainen, joka hevosen sai kiinni, juoksi.”

Kaikkea toimintaamme ohjaa itse tehty motivaatio. Lopputulosmotivaatio toimii silloin, kun tekeminen itsessään ei viehätä, mutta asian saaminen tehdyksi antaa tekijälleen tyydytystä. Tällaisia asioita voi olla esimerkiksi siivoaminen, tiskaaminen tai renkaiden vaihto. Se voi myös liittyä haluumme saada, tai saavuttaa jotain.

Pelottelevin – vaikkei välttämättä tehottomin – motivaation muoto on uhkamotivaatio. Se käynnistää toimintamme, kun yritämme välttää tekemättä jättämisestä koituvia seuraamuksia. Tällöin tavoite ei motivoi ja tekeminenkin on usein vasten-mielistä – toimimme mieltämme vastaan. Luomme mielikuvitellen tyytymättömän asiakkaan, pelottelevan esimiehen, suuttuvan puolison, pettyneen itsemme …, mitä voi tapahtua ja motivoimme itsemme toimimaan kuvitelmiemme ohjaamina.

Edelliset kuuluvat ulkoisiin motivaatiotekijöihin, jossa popsit porkkanaa, maistu tai ei, taikka muuten keppi viuhahtaa.

Tekemismotivaatio liittyy kaikkeen, jonka teemme mielellämme, siis mieli on mukana tekemisessä. Tekeminen, tai tekemättömyys itsessään tuottavat tekijälleen mielihyvää, tyydytystä ja nautintoa. Leikki ja harrastukset mm. toimivat näin.

Sisäiset motivaatiotekijät, itsemääräämisen, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne houkuttelevat toimimaan. Iso sana sisäisessä motivoitumisessa on luottamus, ulkoisessa taas kontrolli. Nämä ovat kuin kaksi marjaa; sateenkaari ja sateenvarjo.

Räntäsateisena aamuyönä muinaisaikojen nälkäinen, paleleva, likainen ja pelokas (todennäköisesti usein myös kipeä) metsästäjä katsellessaan ahavoituneita, halkeilevia ja känsäisiä jalkapohjiaan tuskin tuumaili: ”Tämä se vasta on elämää! Hienoa lähteä metsälle.”

Motivaatio syntyi todennäköisemmin tyhjästä vatsasta – metsästäjä oli alkanut pitää syömisestä ja nähnyt ympärillään myös niitä, jotka olivat jääneet ilman saalista ja ravintoa. Urhoollisuuden muistelu ja sankaritarinoiden kertominen täydellä vatsalla lämpimällä iltanuotiolla oli epäilemättä mukavampaa kuin epävarman elannon jahtaaminen. Jo ajatuskin ruoan perässä juoksemisesta paljain jaloin hyhmäisellä tundralla sai hyvän olon tunteen häviämään metsästäjän mielestä. Huoli ja epätietoisuus seuraavasta näläntunteen häätämisestä johti kehossa samoihin kemiallisiin myrskyvaroituksiin kuin tänäkin päivänä. Vaisto ja lajitoverien havainnointi pisti jotkut – usein hyväkuntoisimmat – jatkamaan, koska näytti selvästi siltä, että harvemmin herkutelleen nälkiintyivät, heikkenivät ja sairastuivat muita helpommin. Syntyi valikoitumista, jossa osa selviytyi ja joiden jälkeläisiä mekin kaikki olemme. Jos sinun vanhempasi laitetaan sinun taaksesi, heidän vanhempansa heidän taakseen, jne, jne, niin tuhansien vuosien mittaisen ihmisketjun jossain kohtaa seisoo kuvaamani metsästäjä. Se ketju ei ole koskaan katkennut.

Matti Henttinen

Kategoria(t): Mieli, Muut Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.