Minkälainen jännittäjä sinä muuten olet?

Minkälainen jännittäjä sinä muuten olet?

archery-782503_1920 (2)

Moni haaveili nuoruutensa päivinä jännittävästä elämästä. Saatoimme tuntea ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, ettei heille koko heidän elämänsä aikana ole tapahtunut mitään mielenkiintoista tai jännittävää. Se ei kuulostanut houkuttelevalta.

Vähitellen monien elämästä alkoi tulla jännittävää, muttei välttämättä mielenkiintoisella tavalla. Tavalliset arkipäiväiset asiat alkoivat sisältää sen tyyppistä jännitystä, jonka käsitteleminen ei ollutkaan helppoa. Toiset jännittivät ujosti ja hiljaa, toiset äänekkään rehvakkaasti pelkojaan piilotellen.

Opettelimme jännittämään kaikkea mahdollista ja mahdotonta: Koulunkäyntiä, kokeita, esiintymistä, puhumista, kirjoittamista, urheilemista, kilpailemista, ehtimistä, hammaslääkäriin menoa, myöhästymistä, täydellisyyden tavoittelua, epäonnistumista, matkustamista, pettymistä, sitä mitä voisi tapahtua, jopa Joulun tuloa. Mitään dramaattista ei välttämättä koskaan ollut tapahtunut, mutta ainahan voisi. Ei niin mitätöntä syytä, ettei sitä voisi jännittää. Siihen riitti vaikka kova kiire seuraavaan kiireeseen.

Varttumisen myötä asiat alkoivat valjeta: sain kuulla syntyneeni jännittäjien jaloon sukuun. Vuosien vieriessä annoin itseni huomata, että jännittäjät muodostavatkin heimon. Heimon, joka vielä jakautui lukemattomiin alalajeihin: niskajännittäjiin, vatsajännittäjiin, päänsärkyjännittäjiin, silmien räpsyttäjiin, vapisijoihin, jäykistyneisiin ja niin edespäin. Nykyään suurin ryhmä on pelkääjät. Huolet tulevaisuudesta, työstä ja turvallisuudesta ovat levinneet tavalla, jota ei vielä vuosi sitten osannut aavistaa.

Tutkimustiedon lisääntyessä huomattiin jännittämisellä olevan yhteyksiä myös erilaisiin oireisiin, vaivoihin ja sairauksiin. Autonomiseksi kuviteltu sisäinen maailmamme ei ollutkaan täysin itsenäinen: verenkierto, verenpaine, sydämen toiminta, hikoilu, lihasjäykkyys, aineenvaihdunta, immuunijärjestelmä… Kaikkea osasimme säädellä tietämättämme. Ja nyt siis myös tietoisesti.

Meitä teollistuneita tietäjiä ihmetyttävät mystiset voodoo-menot, joissa epäsiistin oloinen mies työntää räsynukkeen pitkiä neuloja ja rituaalista autuaan tietämätön uhri kiemurtelee pitkien matkojen päässä tuskallisesti. Itsellämme on päivittäisessä käytössä paljon tehokkaampi järjestelmä. Luemme lehtien lööpit ja katselemme ja puhumme kauhistellen läpi huonot uutiset ja meistä sadat tuhannet kokevat muutoksia mielen ja kehon tuntemuksissa. Sitä olomuutosta emme ihmettele.

Ihmiset antavat jännittämiselle myös hyvin erilaisia merkityksiä.

Identiteetin ja roolin tasolla se voidaan sanoittaa vaikka näin: ”Meidän perheessä on aina oltu jännittäjiä. Äiti on ollut. Isoäiti on ollut. Isoisä on ollut. Sisaruksistakin tuli ja kissakin on ollut arka.”
Uskomusten tasolla jännittäminen voi olla sitä, että kun tekee paljon töitä ja on ahkera, niin keho alkaa jännittyä. Ja kun jännitys edelleen vain lisääntyy, on työskennellyt vieläkin kovemmin. Tavallinen, yleisesti tunnetuksi tosiasiaksi muuttunut uskomus on, että ”jännittäminen on ihan luonnollista” ja että ”julkinen puhuminen tai esiintyminen sujuu vain paremmin, kun vähän jännittää.”

Taitojen tasolla jännittämisen merkitys saattaa olla sen tuottamassa kivussa tai muussa epämiellyttävässä tuntemuksessa, joka opettaa meitä tauottamaan työtä ja kehottaa meitä aloittamaan toimet oman itsemme hyväksi. Se voi olla myös kyky ilmaista omaa olemassaoloa. Taitava osaa latautua vaativaan suoritukseen jännittämättä, ja taitamaton saattaa uskotella latautuvansa, vaikka elimistö huutaa apua kurkku suorana.

Ympäristön tasolla jännittäminen saattaa määrittää yksilön toimintaa: mitä voin tehdä ja mitä en voi tehdä. Siis sitä, mitä minulta voidaan vaatia ja mitä ei.

Jännittämisen lopettelimisessa voi alkuun auttaa jo sen merkityksen tunnistaminen. Uskomuksilla ja odotuksilla on suuri vaikutus tulevaisuuteen.

Ruotsissa kartoitettiin laajassa tutkimuksessa ompelijoiden tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Yksi kysymys haastattelulomakkeessa kuului: ”Onko teillä niskakipuja?” Varsin monet vastasivat: ”Ei vielä.” Jokin aika sitten julkisuuteen tuli uutinen, jossa päätetyötä tehnyt sihteeri sai miljoonakorvauksen tietokonevalmistajalta. Korvausperusteena oli, ettei yläraajaan rasitusvamman mahdollisuudesta ollut mainintaa tietokoneen käyttöohjeissa.
Australiassa toimistotyötä tekevät potivat sankoin joukoin niska-, olkapää- ja yläraajaepidemiaa. Vaivoja saaneiden lukumäärä oli suurimmillaan vuonna 1985, jonka jälkeen epidemia alkoi hävitä. Tuolloin Australiassa oli käytössä niska- ja hartia – vaivojen tautiluokka RSI (repeated strain injury). Suomeksi se tarkoittaa toistuvan jännityksen tai rasituksen aiheuttamaa vauriota. Mielikuva siitä, että toistuva jännitys tai kuormitus aiheuttaa vauriota saattoi olla signaali sairauden alkamisesta. RSI-diagnoosi kiellettiin Australiassa 1985. Samalla siirryttiin käyttämään määritelmiä, jotka eivät enää luoneet mielikuvaa, että kuormittaminen olisi haitallista. The Royal College of Physicians päätteli, että RSI oli itsessään johtanut epidemiaan.

Meillä on jännitysniskan lisäksi käytössä monia muitakin termejä, jotka voivat synnyttää kuulijassa monenlaisia mielikuvia. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa monimerkitykselliset käsitteet: työperäiset sairaudet, kaularangan rappeutuma, välilevyn pullistuma, nivelrikko, jännityspäänsärky, kuluma, rasitusvamma, loppuun palaminen ja piilomasennus. Meilläkin oli tautiluokituksissa käytössä diagnoosi tension neck – ”jännitysniska”. Ihmisen jännittyneeksi tai jännittäjäksi luokittelija käyttää pahaa aavistamatta isoja sanoja.

Ihmisellä on vahva psykologinen tarve selittää itsessään ja ympäristössään olevia erilaisia ilmiöitä. Erityisesti sairastumista ja parantumista koskeviin kysymyksiin haluamme selityksiä sille, ”Mistä tämä on tullut?” ja ””Miksi tämä tuli minulle?”.

Mikä jännittäjä sinä muuten olitkaan?

Matti Henttinen

Kategoria(t): Muut Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.