Pakkoko on paras muusasi?

horse-654840_1920 (2)Vanhan kiinalaisen viisauden mukaan, ”kun ihmiset aikoinaan pyydystivät hevosia juosten, niin kaikki, jotka juoksivat, eivät varmasti saaneet hevosta kiinni. Mutta on myös varmaa, että jokainen, joka hevosen sai kiinni, juoksi.”

Kaikkea toimintaamme ohjaa itse tehty motivaatio. Lopputulosmotivaatio toimii silloin, kun tekeminen itsessään ei viehätä, mutta asian saaminen tehdyksi antaa tekijälleen tyydytystä. Tällaisia asioita voi olla esimerkiksi siivoaminen, tiskaaminen tai renkaiden vaihto. Se voi myös liittyä haluumme saada, tai saavuttaa jotain.

Pelottelevin – vaikkei välttämättä tehottomin – motivaation muoto on uhkamotivaatio. Se käynnistää toimintamme, kun yritämme välttää tekemättä jättämisestä koituvia seuraamuksia. Tällöin tavoite ei motivoi ja tekeminenkin on usein vasten-mielistä – toimimme mieltämme vastaan. Luomme mielikuvitellen tyytymättömän asiakkaan, pelottelevan esimiehen, suuttuvan puolison, pettyneen itsemme …, mitä voi tapahtua ja motivoimme itsemme toimimaan kuvitelmiemme ohjaamina.

Edelliset kuuluvat ulkoisiin motivaatiotekijöihin, jossa popsit porkkanaa, maistu tai ei, taikka muuten keppi viuhahtaa.

Tekemismotivaatio liittyy kaikkeen, jonka teemme mielellämme, siis mieli on mukana tekemisessä. Tekeminen, tai tekemättömyys itsessään tuottavat tekijälleen mielihyvää, tyydytystä ja nautintoa. Leikki ja harrastukset mm. toimivat näin.

Sisäiset motivaatiotekijät, itsemääräämisen, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne houkuttelevat toimimaan. Iso sana sisäisessä motivoitumisessa on luottamus, ulkoisessa taas kontrolli. Nämä ovat kuin kaksi marjaa; sateenkaari ja sateenvarjo.

Räntäsateisena aamuyönä muinaisaikojen nälkäinen, paleleva, likainen ja pelokas (todennäköisesti usein myös kipeä) metsästäjä katsellessaan ahavoituneita, halkeilevia ja känsäisiä jalkapohjiaan tuskin tuumaili: ”Tämä se vasta on elämää! Hienoa lähteä metsälle.”

Motivaatio syntyi todennäköisemmin tyhjästä vatsasta – metsästäjä oli alkanut pitää syömisestä ja nähnyt ympärillään myös niitä, jotka olivat jääneet ilman saalista ja ravintoa. Urhoollisuuden muistelu ja sankaritarinoiden kertominen täydellä vatsalla lämpimällä iltanuotiolla oli epäilemättä mukavampaa kuin epävarman elannon jahtaaminen. Jo ajatuskin ruoan perässä juoksemisesta paljain jaloin hyhmäisellä tundralla sai hyvän olon tunteen häviämään metsästäjän mielestä. Huoli ja epätietoisuus seuraavasta näläntunteen häätämisestä johti kehossa samoihin kemiallisiin myrskyvaroituksiin kuin tänäkin päivänä. Vaisto ja lajitoverien havainnointi pisti jotkut – usein hyväkuntoisimmat – jatkamaan, koska näytti selvästi siltä, että harvemmin herkutelleen nälkiintyivät, heikkenivät ja sairastuivat muita helpommin. Syntyi valikoitumista, jossa osa selviytyi ja joiden jälkeläisiä mekin kaikki olemme. Jos sinun vanhempasi laitetaan sinun taaksesi, heidän vanhempansa heidän taakseen, jne, jne, niin tuhansien vuosien mittaisen ihmisketjun jossain kohtaa seisoo kuvaamani metsästäjä. Se ketju ei ole koskaan katkennut.

Matti Henttinen

Stressii pukkaa..

face-1013520_1920HOPI-intiaaneilla oli ajatus ajattelun yhteydestä tekemisen mielekkyyteen: ”Ei tärkeää ole se mitä tekee, vaan se millä ajatuksilla sen tekee.”

Teollisuusmaissa tehtyjen stressitutkimuksien mukaan joka kolmas kärsii merkittävästi työperäisestä stressistä ja yli puolet ilmoittaa stressin lisääntyneen viimeisten viiden vuoden aikana.

Erilaiset termit, kuten jaksaminen, stressi, burn out, pohjaan palaminen, työuupumus, henkinen syrjäytyminen, kriisi, psyykkinen ylikuormitus, jne. toistuvat puheessamme lähes päivittäin, mutta mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme stressistä. Terminä stressi on tuttu, mutta moniulotteisen luonteensa vuoksi sen tyhjentävä määritteleminen on huomattavasti hankalampaa.

Eräs melko yleisesti hyväksytty määritelmä kuvailee ilmiötä näin: ”Kun yksilöön kohdistuvat vaatimukset ja paineet (jonkun muun tai yksilön itsensä asettamat), ylittävät yksilön käytössä olevat resurssit, voi ilmaantua stressiä, joka voi saattaa yksilön terveyden ja hyvinvoinnin vaaralle alttiiksi.”

Stressi-käsitteen loi Itävalta-Unkarissa syntynyt, Prahan saksalaisessa yliopistossa opiskellut ja lääkäriksi valmistuttuaan Kanadaan muuttanut Hans Selye. Prahassa eräs sisätautien professori toi opiskelijoiden tutkittavaksi suuren joukon potilaita, jotka sairastivat erilaisia sairauksia niiden varhaisissa vaiheissa. Professorin tarkoituksena oli opettaa, kuinka hyvään medisiiniseen diagnostiikkaan kuuluu kyky erottaa sairaudet toisistaan kuhunkin sairauteen liittyvien tyypillisten oirekuvien ja erityispiirteiden perusteella. Hieman yli parikymppinen Selye pohti, että yhtä mielenkiintoista olisi löytää eri sairauksien yhteiset piirteet, eräänlainen ”sairastamis-syndrooma”. Valmistuttuaan Selye sai Montrealissa tehtäväksi tunnistaa uusi hormoni, jota oletettiin esiintyvän rotan munasarjoissa ja istukassa. Selye valmisti näistä elimistä uutteen, jota injisoi rottiin ja alkoi tutkia odotettua hormoniefektiä. Kokeissaan hän huomasi, että pistoksen saaneiden rottien imusolmukkeet alkoivat surkastua ja vatsan limakalvolla alkoi esiintyä verenvuotoja. Selye teki toisilla rotilla verrokkikokeen injisoimalla uutetta, jonka oli valmistanut rotan munuaisesta, ihosta, pernasta ja muista kudoksista. Pettymyksekseen hän havaitsi myös näillä rotilla samankaltaiset reaktiot kuin ensimmäisessä koeasetelmassa. Selye päätteli reaktioiden johtuvan jostain useille kudoksille yhteisestä ”kudoshormonista” ja hän päätti tehdä uuden verrokkikokeen injisoimalla rottiin formaliinia. Hän yllättyi saadessaan aikaan edelleen samanlaiset seuraamukset rotissa. Selye kertoi muille tutkijoille löydöksistään ja ajatteli olevansa jonkin sairauksille yhteisen nimittäjän jäljillä. Hän pyysi apua työnsä ohjaajilta, jotka osaaottavasti totesivat tulosten johtuvan epäpuhtaudesta Selyen injektionesteissä ja häntä kehotettiin luopumaan tutkimisesta.

gear-952450_1280

Selye tiesi tehneensä kokeet sellaisella huolellisuudella, että tuloksia ei voinut selittää epäpuhtauksilla ja alkoi tutkia rottien reaktioita sellaisiin rasituksiin, joita ei tuotettu injektioilla. Hän käytti kylmää, kuumaa, sähköiskuja, pitkäkestoista uintia ja radioaktiivista säteilyä ja huomasi samankaltaisen reaktion rasitustavasta riippumatta.

1936 Selye julkaisi arvostetussa tieteellisessä aikakauskirja NATUREssa ensimmäisen kuvauksen tästä epäspesifisti aikaansaadusta biologisesta reaktiosta.

Selye alkoi etsiä nimeä keksimälleen ilmiölle ja löysi insinööritieteistä käsitteen stressi, jonka määritelmä on: ”voima, joka deformoi ainesosia”. Arkikielessä stressi-käsitettä käytettiin merkityksissä rasitus ja/tai kuormitus. Siihen aikaan vielä heikosti englanninkieltä taitanut Selye nimesi reaktion, joka tuottamistavasta riippumatta toistuu samanlaisena biologisessa organismissä, käsitteellä, joka varsinaisesti tarkoittaa stimulusta – syytä reaktioon. Englanninkielessä stressin (voima, joka deformoi ainesosia) seuraus on ”strain”, joka tarkoittaa deformoitumista tai vahingoittumista. Vaikka Selye huomasi pian nimikesekaannuksen, käsite stressi levisi nopeasti. Selyetä kritisoivat pitivät määritelmiä epätieteellisinä, sillä jos tekniikan ja Selyen käsitteet sekoittaa, voi tulla päätelmään, että stressi (rasitus) aikaansaa stressiä (reaktio organismissa).

Selye tarvitsi nopeasti käsitteen, joka kuvasi stressin aiheuttaa ja pian hän otti käyttöön uudissanan stressori.

Yksilöllisiä stressoreita on loputon määrä, mutta karkeasti ne voidaan jakaa kahteen suurempaan ryhmään: ulkoisiin ja sisäisiin stressoreihin. Ulkoisiksi stressoreiksi ajatellaan itsestä riippumattomia asioita ja tapahtumia. Esimerkkinä vaikkapa läheisen sairastuminen tai kuolema, työpaikan menettäminen, tai tänäkin päivänä miljoonia ihmisiä koskettava sota.

Sisäisiä stressoreita taas ovat ihmisen negatiivissävyteiset tulkinnat itsestään, muista ihmisistä, ympäristöstä ja tulevaisuudesta.

Arkikielessä käytämme käsitettä mukavuusalue kuvaamaan tilaa, jossa tilanteesta riippumatta voimme kokea riittävää hallinnan tunnetta. Mukavuusalueen sijaan kyseessä on pikemminkin ennakoitavuusalue. Kuinka pitkälle tulevaisuuteen uskallamme tehdä itseämme ja läheisiämme koskevia suunnitelmia. Turvattu talous antaa suunnitelmillemme pidemmän aikajänteen ja toimeentulon epävarmuus taas lyhentää sitä muokaten elämäämme sarjaksi nyt-hetkiä.

Mistä on sinun stressisi tehty? Tai oikeammin mistä asioista juuri sinä teet itsellesi stressin. Me kaikki osaamme ja teemme itse omat huonot olomme, vaikkakin hyvin eri asioista. Sinä et välttämättä osaa stressaantua samoista asioista kuin minä, enkä minä ehkä osaa kokea jaksamista vaikeaksi sinun tilanteissasi.

Myönteistä jaksamisen vaikeuksissa on sen tuoma viesti jostain keskeneräisestä, vielä parempaa lopputulosta hakevasta asiasta. Jos stressaantuminen onkin viesti niistä reunaehdoista, arvoista ja unelmista, jotka ei toteudu, tai jotka koen uhatuiksi ja joiden olisi toteuduttava, jotta kykenisin kokemaan merkityksellisyyttä ja toimimaan vapautuneesti.

Stressille ei voi tehdä mitään. Stressin anatomia sitä vastoin koostuu konkreettisista asioista, joista usein ainakin joihinkin itse voi vaikuttaa. Se voi antaa valtaa hallita muita asioita itsensä hallitsemisen kautta.

Matti Henttinen

 

Nykyajan puutostaudit

Puutostaudiksi kutsutaan tavallisesti tilannetta, jossa ihminen ei saa riittävästi jotain elimistölle välttämätöntä ravintoainetta ja tästä puutoksesta keho koettaa viestittää oireilemalla eri tavoin. Itse puutosta ei välttämättä voi havaita, mutta sen seuraukset tunnistamme helpommin. Oireiden perusteella voimme sitten tarkemmin alkaa selvittää niiden alkuperää. Ravintoon liittyvät puutostaudit ovat nykyaikana käyneet harvinaisemmiksi ja mielessämme sijoitamme ne helposti alikehittyneisiin maihin ja niiden väestöihin.

Toisenlaisia puutostauteja esiintyy myös siellä, missä ravintoa ja ulkoista hyvinvointia näyttäisi riittävän yllin kyllin. Näidenkin puutosten kohdalla oireiden tunnistaminen on usein helpompaa kuin itse vaivan, sillä oireet ovat moninaiset ja monet meistä ovat lisäksi opetelleet peittelemään oireitamme hyvin. Arjessa ihminen joutuu selviytymään monesti omin itsehoidon keinoin luovuuttaan käyttäen. Kotikonstien keinot ovat monet ja niitä syntyy yksilöllisesti jokaisen omista arvoista kummuten. Hyvää hyvyyttämme tarjoamme omalla kohdallamme tehokkaiksi osoittautuneita keinoja toisillekin, koska kuvittelemme muiden olevan itsemme kaltaisia. Continue reading

Mikä jännittäjä sinä muuten olet?

Vihdoinkin. Fyysisten ja psyykkisten voimavarojen kysynnän ja tarjonnan kurssivaihtelut ovat tulleet tekemään meidän kaikkien elämästä jännittävää. Moni meistä lienee jonain nuoruutensa päivänä haaveillut jännittävästä elämästä. Kaikki me tiesimme ihmisiä, joille ei koko elämänsä aikana ollut tapahtunut mitään mielenkiintoista ja jännittävää. Sellaista kohtaloa ei omalle kohdalle voinut ajatellakaan. Continue reading

Mistä sinä sen tiedät?

Me jokainen tarkastelemme ja havainnoimme sekä itseämme että ympäristöämme. Päättelemme, valitsemme, ajattelemme ja teemme keräämiemme havaintojen perusteella itse oman totuutemme. Käytämme aivojamme ja ajatteluamme – alamme uskoa asioita. Synnytämme omia uskomuksia ja otamme muilta jo valmiiksi pureskeltuja faktamuksia. Continue reading

Pakkoko on paras muusasi?

Kaikkea toimintaamme ohjaa motivaatio. Vieläpä aina itse tehty motivaatio. Lopputulosmotivaatio toimii silloin, kun tekeminen itsessään ei viehätä, mutta asian saaminen tehdyksi antaa tekijälleen tyydytystä. Tällaisia asioita voivat esimerkiksi olla siivoaminen, tiskaaminen tai renkaiden vaihto. Tekemismotivaatio liittyy kaikkeen, jonka teemme mielellämme – mieli mukana tekemisessä. Tekeminen tuottaa tekijälleen mielihyvää ja tyydytystä. Negatiivisin  vaikkei suinkaan aina tehottomin motivaatio on uhkamotivaatio. Se käynnistää toimintamme, kun yritämme välttää tekemättä jättämisestä koituvia seuraamuksia. Tällöin tavoite ei motivoi ja tekeminen on usein vastenmielistä – teemme mieltämme vastaan. Kuva tyytymättömästä asiakkaasta, potkuilla uhkaavasta esimiehestä, suuttuvasta puolisosta… Keksimme mielessämme, mitä voi tapahtua ja motivoimme itsemme toimimaan kuvitelmiemme ohjaamina. Continue reading

Pelot

Pelot luetaan psykiatriassa ahdistuneisuushäiriöihin ja ne luokitellaan tavallisesti 1) sosiaalisiin fobioihin, joilla tarkoitetaan pelkoa osallistua sosiaalisiin tilanteisiin tai esiintyä julkisesti, 2) agorafobiaan eli pelkoon joutua tilanteisiin, joissa pakeneminen on hankalaa tai noloa ja 3) ns. tavallisiin pelkoihin, joilla on jokin tarkka kohde. Lukemattomista kohteista esimerkkinä voisi mainita vaikkapa erilaiset eläimet, korkeat tai ahtaat paikat, terävät esineet, ukkonen, lentäminen tai veren näkeminen. Continue reading