Pakkoko on paras muusasi?

horse-654840_1920 (2)Vanhan kiinalaisen viisauden mukaan, ”kun ihmiset aikoinaan pyydystivät hevosia juosten, niin kaikki, jotka juoksivat, eivät varmasti saaneet hevosta kiinni. Mutta on myös varmaa, että jokainen, joka hevosen sai kiinni, juoksi.”

Kaikkea toimintaamme ohjaa itse tehty motivaatio. Lopputulosmotivaatio toimii silloin, kun tekeminen itsessään ei viehätä, mutta asian saaminen tehdyksi antaa tekijälleen tyydytystä. Tällaisia asioita voi olla esimerkiksi siivoaminen, tiskaaminen tai renkaiden vaihto. Se voi myös liittyä haluumme saada, tai saavuttaa jotain.

Pelottelevin – vaikkei välttämättä tehottomin – motivaation muoto on uhkamotivaatio. Se käynnistää toimintamme, kun yritämme välttää tekemättä jättämisestä koituvia seuraamuksia. Tällöin tavoite ei motivoi ja tekeminenkin on usein vasten-mielistä – toimimme mieltämme vastaan. Luomme mielikuvitellen tyytymättömän asiakkaan, pelottelevan esimiehen, suuttuvan puolison, pettyneen itsemme …, mitä voi tapahtua ja motivoimme itsemme toimimaan kuvitelmiemme ohjaamina.

Edelliset kuuluvat ulkoisiin motivaatiotekijöihin, jossa popsit porkkanaa, maistu tai ei, taikka muuten keppi viuhahtaa.

Tekemismotivaatio liittyy kaikkeen, jonka teemme mielellämme, siis mieli on mukana tekemisessä. Tekeminen, tai tekemättömyys itsessään tuottavat tekijälleen mielihyvää, tyydytystä ja nautintoa. Leikki ja harrastukset mm. toimivat näin.

Sisäiset motivaatiotekijät, itsemääräämisen, pystyvyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne houkuttelevat toimimaan. Iso sana sisäisessä motivoitumisessa on luottamus, ulkoisessa taas kontrolli. Nämä ovat kuin kaksi marjaa; sateenkaari ja sateenvarjo.

Räntäsateisena aamuyönä muinaisaikojen nälkäinen, paleleva, likainen ja pelokas (todennäköisesti usein myös kipeä) metsästäjä katsellessaan ahavoituneita, halkeilevia ja känsäisiä jalkapohjiaan tuskin tuumaili: ”Tämä se vasta on elämää! Hienoa lähteä metsälle.”

Motivaatio syntyi todennäköisemmin tyhjästä vatsasta – metsästäjä oli alkanut pitää syömisestä ja nähnyt ympärillään myös niitä, jotka olivat jääneet ilman saalista ja ravintoa. Urhoollisuuden muistelu ja sankaritarinoiden kertominen täydellä vatsalla lämpimällä iltanuotiolla oli epäilemättä mukavampaa kuin epävarman elannon jahtaaminen. Jo ajatuskin ruoan perässä juoksemisesta paljain jaloin hyhmäisellä tundralla sai hyvän olon tunteen häviämään metsästäjän mielestä. Huoli ja epätietoisuus seuraavasta näläntunteen häätämisestä johti kehossa samoihin kemiallisiin myrskyvaroituksiin kuin tänäkin päivänä. Vaisto ja lajitoverien havainnointi pisti jotkut – usein hyväkuntoisimmat – jatkamaan, koska näytti selvästi siltä, että harvemmin herkutelleen nälkiintyivät, heikkenivät ja sairastuivat muita helpommin. Syntyi valikoitumista, jossa osa selviytyi ja joiden jälkeläisiä mekin kaikki olemme. Jos sinun vanhempasi laitetaan sinun taaksesi, heidän vanhempansa heidän taakseen, jne, jne, niin tuhansien vuosien mittaisen ihmisketjun jossain kohtaa seisoo kuvaamani metsästäjä. Se ketju ei ole koskaan katkennut.

Matti Henttinen

Minkälainen jännittäjä sinä muuten olet?

Minkälainen jännittäjä sinä muuten olet?

archery-782503_1920 (2)

Moni haaveili nuoruutensa päivinä jännittävästä elämästä. Saatoimme tuntea ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, ettei heille koko heidän elämänsä aikana ole tapahtunut mitään mielenkiintoista tai jännittävää. Se ei kuulostanut houkuttelevalta.

Vähitellen monien elämästä alkoi tulla jännittävää, muttei välttämättä mielenkiintoisella tavalla. Tavalliset arkipäiväiset asiat alkoivat sisältää sen tyyppistä jännitystä, jonka käsitteleminen ei ollutkaan helppoa. Toiset jännittivät ujosti ja hiljaa, toiset äänekkään rehvakkaasti pelkojaan piilotellen.

Opettelimme jännittämään kaikkea mahdollista ja mahdotonta: Koulunkäyntiä, kokeita, esiintymistä, puhumista, kirjoittamista, urheilemista, kilpailemista, ehtimistä, hammaslääkäriin menoa, myöhästymistä, täydellisyyden tavoittelua, epäonnistumista, matkustamista, pettymistä, sitä mitä voisi tapahtua, jopa Joulun tuloa. Mitään dramaattista ei välttämättä koskaan ollut tapahtunut, mutta ainahan voisi. Ei niin mitätöntä syytä, ettei sitä voisi jännittää. Siihen riitti vaikka kova kiire seuraavaan kiireeseen.

Varttumisen myötä asiat alkoivat valjeta: sain kuulla syntyneeni jännittäjien jaloon sukuun. Vuosien vieriessä annoin itseni huomata, että jännittäjät muodostavatkin heimon. Heimon, joka vielä jakautui lukemattomiin alalajeihin: niskajännittäjiin, vatsajännittäjiin, päänsärkyjännittäjiin, silmien räpsyttäjiin, vapisijoihin, jäykistyneisiin ja niin edespäin. Nykyään suurin ryhmä on pelkääjät. Huolet tulevaisuudesta, työstä ja turvallisuudesta ovat levinneet tavalla, jota ei vielä vuosi sitten osannut aavistaa.

Tutkimustiedon lisääntyessä huomattiin jännittämisellä olevan yhteyksiä myös erilaisiin oireisiin, vaivoihin ja sairauksiin. Autonomiseksi kuviteltu sisäinen maailmamme ei ollutkaan täysin itsenäinen: verenkierto, verenpaine, sydämen toiminta, hikoilu, lihasjäykkyys, aineenvaihdunta, immuunijärjestelmä… Kaikkea osasimme säädellä tietämättämme. Ja nyt siis myös tietoisesti.

Meitä teollistuneita tietäjiä ihmetyttävät mystiset voodoo-menot, joissa epäsiistin oloinen mies työntää räsynukkeen pitkiä neuloja ja rituaalista autuaan tietämätön uhri kiemurtelee pitkien matkojen päässä tuskallisesti. Itsellämme on päivittäisessä käytössä paljon tehokkaampi järjestelmä. Luemme lehtien lööpit ja katselemme ja puhumme kauhistellen läpi huonot uutiset ja meistä sadat tuhannet kokevat muutoksia mielen ja kehon tuntemuksissa. Sitä olomuutosta emme ihmettele.

Ihmiset antavat jännittämiselle myös hyvin erilaisia merkityksiä.

Identiteetin ja roolin tasolla se voidaan sanoittaa vaikka näin: ”Meidän perheessä on aina oltu jännittäjiä. Äiti on ollut. Isoäiti on ollut. Isoisä on ollut. Sisaruksistakin tuli ja kissakin on ollut arka.”
Uskomusten tasolla jännittäminen voi olla sitä, että kun tekee paljon töitä ja on ahkera, niin keho alkaa jännittyä. Ja kun jännitys edelleen vain lisääntyy, on työskennellyt vieläkin kovemmin. Tavallinen, yleisesti tunnetuksi tosiasiaksi muuttunut uskomus on, että ”jännittäminen on ihan luonnollista” ja että ”julkinen puhuminen tai esiintyminen sujuu vain paremmin, kun vähän jännittää.”

Taitojen tasolla jännittämisen merkitys saattaa olla sen tuottamassa kivussa tai muussa epämiellyttävässä tuntemuksessa, joka opettaa meitä tauottamaan työtä ja kehottaa meitä aloittamaan toimet oman itsemme hyväksi. Se voi olla myös kyky ilmaista omaa olemassaoloa. Taitava osaa latautua vaativaan suoritukseen jännittämättä, ja taitamaton saattaa uskotella latautuvansa, vaikka elimistö huutaa apua kurkku suorana.

Ympäristön tasolla jännittäminen saattaa määrittää yksilön toimintaa: mitä voin tehdä ja mitä en voi tehdä. Siis sitä, mitä minulta voidaan vaatia ja mitä ei.

Jännittämisen lopettelimisessa voi alkuun auttaa jo sen merkityksen tunnistaminen. Uskomuksilla ja odotuksilla on suuri vaikutus tulevaisuuteen.

Ruotsissa kartoitettiin laajassa tutkimuksessa ompelijoiden tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Yksi kysymys haastattelulomakkeessa kuului: ”Onko teillä niskakipuja?” Varsin monet vastasivat: ”Ei vielä.” Jokin aika sitten julkisuuteen tuli uutinen, jossa päätetyötä tehnyt sihteeri sai miljoonakorvauksen tietokonevalmistajalta. Korvausperusteena oli, ettei yläraajaan rasitusvamman mahdollisuudesta ollut mainintaa tietokoneen käyttöohjeissa.
Australiassa toimistotyötä tekevät potivat sankoin joukoin niska-, olkapää- ja yläraajaepidemiaa. Vaivoja saaneiden lukumäärä oli suurimmillaan vuonna 1985, jonka jälkeen epidemia alkoi hävitä. Tuolloin Australiassa oli käytössä niska- ja hartia – vaivojen tautiluokka RSI (repeated strain injury). Suomeksi se tarkoittaa toistuvan jännityksen tai rasituksen aiheuttamaa vauriota. Mielikuva siitä, että toistuva jännitys tai kuormitus aiheuttaa vauriota saattoi olla signaali sairauden alkamisesta. RSI-diagnoosi kiellettiin Australiassa 1985. Samalla siirryttiin käyttämään määritelmiä, jotka eivät enää luoneet mielikuvaa, että kuormittaminen olisi haitallista. The Royal College of Physicians päätteli, että RSI oli itsessään johtanut epidemiaan.

Meillä on jännitysniskan lisäksi käytössä monia muitakin termejä, jotka voivat synnyttää kuulijassa monenlaisia mielikuvia. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa monimerkitykselliset käsitteet: työperäiset sairaudet, kaularangan rappeutuma, välilevyn pullistuma, nivelrikko, jännityspäänsärky, kuluma, rasitusvamma, loppuun palaminen ja piilomasennus. Meilläkin oli tautiluokituksissa käytössä diagnoosi tension neck – ”jännitysniska”. Ihmisen jännittyneeksi tai jännittäjäksi luokittelija käyttää pahaa aavistamatta isoja sanoja.

Ihmisellä on vahva psykologinen tarve selittää itsessään ja ympäristössään olevia erilaisia ilmiöitä. Erityisesti sairastumista ja parantumista koskeviin kysymyksiin haluamme selityksiä sille, ”Mistä tämä on tullut?” ja ””Miksi tämä tuli minulle?”.

Mikä jännittäjä sinä muuten olitkaan?

Matti Henttinen

Mikä on sinun stressisi anatomia?

Mikä on sinun stressisi anatomia?

bird_over_sunset_by_scorsagra

Mistä on minun stressini tehty? Työhuolista, omastatunnosta, ihmissuhdekoukeroista? Niistä on minun stressini tehty.

Stressi, burn out, loppuun palaminen, työuupumus, henkinen syrjäytyminen, kriisi, psyykkinen ylikuormitus ja niin edespäin. Nimiä tulee ja menee, mutta olo vain ei oikein tunnu paranevan.

Mistä on sinun stressisi tehty? Tai oikeammin – mistä asioista sinä teet itsellesi stressin?

Me kaikki osaamme tehdä ja teemme itse oman huonon olomme. Eri asioista. Sinä et osaa stressaantua minun asioistani, enkä minä oikein osaa stressaantua jonkun toisen asioista. Mukavaa tässä olossa on sen tuoma viesti jostain keskeneräisestä, parempaa lopputulosta hakevasta asiasta. Elämä on armollinen ja kärsivällinen opettaja siinä, etteivät ratkaisemattomat asiat jää ratkaisemattomiksi. Jollei johonkin asiaan tai ongelmaan löydä ratkaisua, se palaa takaisin aina uudelleen ja uudelleen, kunnes sen tavalla tai toisella oppii hoitamaan päiväjärjestykseen. Stressille ei voi tehdä mitään. Stressin anatomia koostuu konkreettisista asioista, joihin taas voi vaikuttaa. Tietoisuus tästä antaa jokaiselle ainakin hitusen valtaa hallita stressiään.

Monet tekemättömät työt hautautuisivat paperipinojen alle ja laukkujen sisään, jollei levoton möykky kehossa palaisi niistä muistuttamaan. Se palaa yhtä varmasti kuin etsivä Columbo palaa ryppyisessä takissaan ja haiseva sikari suussaan syylliseksi epäillyn kotiovelle juuri, kun luultiin, että hänestä oli päästy lopullisesti eroon. Monet nimittelevät tätä tunnetta harhauttavaksi kiireeksi ja ajankäytön ongelmaksi.

Columbo tulee virka-aikana, mutta möykky ei kelloa kumarra. Aluksi sekin kuiskaili ja vihjaili päiväsaikaan. Emme vain sitä muilta kiireiltämme kuulleet saati kuunnelleet. Aikansa huhuiltuaan vastausta saamatta elimistö päättää turhautuneena kokeilla keinoa, johon varmasti vastataan: aamuyön hiljaisina tunteina se karjaisee kesken sikeimmän unen sellaisen hälytyksen, että silmät lentävät selälleen ja tuntee fyysisesti oman verenkiertonsa.

Syy löytyy usein pikemminkin korvista kuin niiden välistä. Yöllä herättävä tunne liittyy asioihin, joille voi ja pitää tehdä jotain päivällä. Jos ne asiat voi hoitaa paremmin yöllä, niin kaikin mokomin. Mikäli niihin ei yöaikaan pysty vaikuttamaan, ajan voi käyttää lepäämiseen ja voimien keräämiseen. Omaa, stressioireiksi muuttuvien konkreettisten asioiden ranking-listaa on hyödyllistä ryhtyä purkamaan joko nyt tai heti. Purkamattomana lista vain pitenee ja lamaannuttaa uhrinsa kuin säikähdys jäniksen.

Tämän päivän ihminen kuormittaa itseään usein enemmän henkisesti kuin ruumiillisesti. Illalla mieli saattaa olla väsynyt, mutta keho ei olekaan. Ja jos toiselle ei sovi, kumpikaan ei nuku. Vuorokausirytmimme saattaa vähitellen muotoutua sellaiseksi, että yritämme nukkua silloin, kun meitä ei väsytä ja yritämme herätä ja nousta ylös silloin, kun meitä väsyttää.

Yhtä hyödyllistä, kuin omien stressaantumisen ensioireiden tunnistaminen, on myös rauhaa, tyydytystä iloa, ja hyvänolontunnetta tuottavien asioiden rankkaaminen.

Koska teit viimeksi jotain sellaista, joka tuotti sinulle rauhaa ja lisäsi tyytyväisyyttä?

Päivyrit ja kalenterit tuppaavat täyttymään nopeasti pakoista ja täytymisistä. Ja jos aikaa jää, sinne voi joskus lisätä jonkun omaksi hyväksi käytettävän hetken. Onko niille hetkille jäänyt aikaa? Milloin teit jotain mukavaa ja rentouttavaa?

Ihmiselämää voi ajatella myös kuumailmapallo-metaforan kautta. On vain kaksi tapaa pitää kuumailmapallo ylhäällä: joko vähentää kuormaa tai lisätä hanasta positiivista nostetta.

Säpsähdän ja nousen kirjoittamaan. Aamu on hieno, jokin lintukaan ei saa nukutuksi.

Mistä on minun voimavarani tehty?

Kirjoista, saunoista, sanoista ja kirjaimista.

Niistä on minun voimavarani tehty.

 

Matti Henttinen

Stressii pukkaa..

face-1013520_1920HOPI-intiaaneilla oli ajatus ajattelun yhteydestä tekemisen mielekkyyteen: ”Ei tärkeää ole se mitä tekee, vaan se millä ajatuksilla sen tekee.”

Teollisuusmaissa tehtyjen stressitutkimuksien mukaan joka kolmas kärsii merkittävästi työperäisestä stressistä ja yli puolet ilmoittaa stressin lisääntyneen viimeisten viiden vuoden aikana.

Erilaiset termit, kuten jaksaminen, stressi, burn out, pohjaan palaminen, työuupumus, henkinen syrjäytyminen, kriisi, psyykkinen ylikuormitus, jne. toistuvat puheessamme lähes päivittäin, mutta mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme stressistä. Terminä stressi on tuttu, mutta moniulotteisen luonteensa vuoksi sen tyhjentävä määritteleminen on huomattavasti hankalampaa.

Eräs melko yleisesti hyväksytty määritelmä kuvailee ilmiötä näin: ”Kun yksilöön kohdistuvat vaatimukset ja paineet (jonkun muun tai yksilön itsensä asettamat), ylittävät yksilön käytössä olevat resurssit, voi ilmaantua stressiä, joka voi saattaa yksilön terveyden ja hyvinvoinnin vaaralle alttiiksi.”

Stressi-käsitteen loi Itävalta-Unkarissa syntynyt, Prahan saksalaisessa yliopistossa opiskellut ja lääkäriksi valmistuttuaan Kanadaan muuttanut Hans Selye. Prahassa eräs sisätautien professori toi opiskelijoiden tutkittavaksi suuren joukon potilaita, jotka sairastivat erilaisia sairauksia niiden varhaisissa vaiheissa. Professorin tarkoituksena oli opettaa, kuinka hyvään medisiiniseen diagnostiikkaan kuuluu kyky erottaa sairaudet toisistaan kuhunkin sairauteen liittyvien tyypillisten oirekuvien ja erityispiirteiden perusteella. Hieman yli parikymppinen Selye pohti, että yhtä mielenkiintoista olisi löytää eri sairauksien yhteiset piirteet, eräänlainen ”sairastamis-syndrooma”. Valmistuttuaan Selye sai Montrealissa tehtäväksi tunnistaa uusi hormoni, jota oletettiin esiintyvän rotan munasarjoissa ja istukassa. Selye valmisti näistä elimistä uutteen, jota injisoi rottiin ja alkoi tutkia odotettua hormoniefektiä. Kokeissaan hän huomasi, että pistoksen saaneiden rottien imusolmukkeet alkoivat surkastua ja vatsan limakalvolla alkoi esiintyä verenvuotoja. Selye teki toisilla rotilla verrokkikokeen injisoimalla uutetta, jonka oli valmistanut rotan munuaisesta, ihosta, pernasta ja muista kudoksista. Pettymyksekseen hän havaitsi myös näillä rotilla samankaltaiset reaktiot kuin ensimmäisessä koeasetelmassa. Selye päätteli reaktioiden johtuvan jostain useille kudoksille yhteisestä ”kudoshormonista” ja hän päätti tehdä uuden verrokkikokeen injisoimalla rottiin formaliinia. Hän yllättyi saadessaan aikaan edelleen samanlaiset seuraamukset rotissa. Selye kertoi muille tutkijoille löydöksistään ja ajatteli olevansa jonkin sairauksille yhteisen nimittäjän jäljillä. Hän pyysi apua työnsä ohjaajilta, jotka osaaottavasti totesivat tulosten johtuvan epäpuhtaudesta Selyen injektionesteissä ja häntä kehotettiin luopumaan tutkimisesta.

gear-952450_1280

Selye tiesi tehneensä kokeet sellaisella huolellisuudella, että tuloksia ei voinut selittää epäpuhtauksilla ja alkoi tutkia rottien reaktioita sellaisiin rasituksiin, joita ei tuotettu injektioilla. Hän käytti kylmää, kuumaa, sähköiskuja, pitkäkestoista uintia ja radioaktiivista säteilyä ja huomasi samankaltaisen reaktion rasitustavasta riippumatta.

1936 Selye julkaisi arvostetussa tieteellisessä aikakauskirja NATUREssa ensimmäisen kuvauksen tästä epäspesifisti aikaansaadusta biologisesta reaktiosta.

Selye alkoi etsiä nimeä keksimälleen ilmiölle ja löysi insinööritieteistä käsitteen stressi, jonka määritelmä on: ”voima, joka deformoi ainesosia”. Arkikielessä stressi-käsitettä käytettiin merkityksissä rasitus ja/tai kuormitus. Siihen aikaan vielä heikosti englanninkieltä taitanut Selye nimesi reaktion, joka tuottamistavasta riippumatta toistuu samanlaisena biologisessa organismissä, käsitteellä, joka varsinaisesti tarkoittaa stimulusta – syytä reaktioon. Englanninkielessä stressin (voima, joka deformoi ainesosia) seuraus on ”strain”, joka tarkoittaa deformoitumista tai vahingoittumista. Vaikka Selye huomasi pian nimikesekaannuksen, käsite stressi levisi nopeasti. Selyetä kritisoivat pitivät määritelmiä epätieteellisinä, sillä jos tekniikan ja Selyen käsitteet sekoittaa, voi tulla päätelmään, että stressi (rasitus) aikaansaa stressiä (reaktio organismissa).

Selye tarvitsi nopeasti käsitteen, joka kuvasi stressin aiheuttaa ja pian hän otti käyttöön uudissanan stressori.

Yksilöllisiä stressoreita on loputon määrä, mutta karkeasti ne voidaan jakaa kahteen suurempaan ryhmään: ulkoisiin ja sisäisiin stressoreihin. Ulkoisiksi stressoreiksi ajatellaan itsestä riippumattomia asioita ja tapahtumia. Esimerkkinä vaikkapa läheisen sairastuminen tai kuolema, työpaikan menettäminen, tai tänäkin päivänä miljoonia ihmisiä koskettava sota.

Sisäisiä stressoreita taas ovat ihmisen negatiivissävyteiset tulkinnat itsestään, muista ihmisistä, ympäristöstä ja tulevaisuudesta.

Arkikielessä käytämme käsitettä mukavuusalue kuvaamaan tilaa, jossa tilanteesta riippumatta voimme kokea riittävää hallinnan tunnetta. Mukavuusalueen sijaan kyseessä on pikemminkin ennakoitavuusalue. Kuinka pitkälle tulevaisuuteen uskallamme tehdä itseämme ja läheisiämme koskevia suunnitelmia. Turvattu talous antaa suunnitelmillemme pidemmän aikajänteen ja toimeentulon epävarmuus taas lyhentää sitä muokaten elämäämme sarjaksi nyt-hetkiä.

Mistä on sinun stressisi tehty? Tai oikeammin mistä asioista juuri sinä teet itsellesi stressin. Me kaikki osaamme ja teemme itse omat huonot olomme, vaikkakin hyvin eri asioista. Sinä et välttämättä osaa stressaantua samoista asioista kuin minä, enkä minä ehkä osaa kokea jaksamista vaikeaksi sinun tilanteissasi.

Myönteistä jaksamisen vaikeuksissa on sen tuoma viesti jostain keskeneräisestä, vielä parempaa lopputulosta hakevasta asiasta. Jos stressaantuminen onkin viesti niistä reunaehdoista, arvoista ja unelmista, jotka ei toteudu, tai jotka koen uhatuiksi ja joiden olisi toteuduttava, jotta kykenisin kokemaan merkityksellisyyttä ja toimimaan vapautuneesti.

Stressille ei voi tehdä mitään. Stressin anatomia sitä vastoin koostuu konkreettisista asioista, joista usein ainakin joihinkin itse voi vaikuttaa. Se voi antaa valtaa hallita muita asioita itsensä hallitsemisen kautta.

Matti Henttinen